Monipuolisen marjatilan monipuolinen pienkuormaaja

Pienkuormaaja on marjatilan tärkeä yleiskone. Koneella on oltava tehoa ja sen on oltava näppärä käsiteltävä pienessä tilassa. Useat lisälaitteet ovat tarpeen päivittäin ja niiden tulee olla helposti vaihdettavissa. 

 

Marja-Suomen Taimituotanto Oy on marjatuotannon erikoisosaaja. Toimitusjohtaja Jarmo Röppänen sanoo, että vaikka liikevaihto on iso, kulurakenteen pitää olla aisoissa. Yrityksen pienkuormaajaksi valittiin kustannustehokas Avant. ”Koska se tehostaa meidän toimintaamme”, Röppänen toteaa.

 

Valtava määrä käsityötä

 

Istumme kesäkuumalla yrityksen kahviossa. Hörppäämme pastöroitua ”mummon mehua”, omista vadelmista, totta kai. Röppänen kehuu marjamehun terveysvaikutuksia. ”Näitä mehuja käytetään keskimäärin aivan liian vähän, mutta kansainvälisessä marjabisneksessä kuluttajat ovat meidän, suomalaisten viljelijöiden puolella. Niin kauan kuin kuluttaja arvostaa, me pärjäämme.”

 

Pihalla on vilskettä. 65 marjanpoimijalla on sesonki päällä. Osa liikkuu juosten, toiset kävelevät ripein askelin. Suurin osa on ukrainalaisia, muutama on tullut Pietarista. Suomalaisia ei marjojen kerääminen takavuosien tapaan kiinnosta. ”Ymmärrän, että on kivempaa olla vaikka kioskissa myymässä”, Jarmo Röppänen toteaa.

 

Yritys tuottaa reilun neljän hehtaarin alastaan puolen hehtaarin alueella mansikkaa ja vadelmaa myyntiin. Lisäksi se toimittaa taimia muille ammattiviljelijöille. Yhtiö toimii myös kasvihuonetunnelien maahantuojana.

 

Marjat viljellään kahdeksan metriä leveissä tunneleissa, joissa viljelytoimenpiteisiin päästään jo huhtikuun alkupuolella. Kasvihuoneissa tietyt kevättyöt aloitellaan jo sitäkin ennen, maaliskuun alkuun.

Koska se tehostaa meidän toimintaamme

Tunneliviljely on tehokasta

 

Tunneliviljely on pitkittänyt satokautta ja pienentänyt sääriskejä. Suomalainen mansikka on kylmien öiden ja pitkien päivien ansiosta makea, ja Röppäsen mukaan maailman paras. ”Mansikka varastoi päivän aikana kaikki sokerit itseensä, eikä tuhlaa niitä yön aikana.”

 

Jarmo Röppänen kertoo markkinoivansa tunneliviljelyn myötä hollantilaisten tulevaisuuden tekniikkaa. Samalla Marja-Suomen Taimituotanto jakaa tietotaitoa asiakkailleen. ”Me olemme vain agenttina välissä. Asiakkaat saavat valmiin paketin tulevaisuuden tekniikkaa.”

 

Tunnelit ovat 2 400 neliön yksiköitä. Kaaret taivutetaan ja kasataan paikan päällä.  

Englannissa tunneleissa kasvatetaan tyypillisesti myös yrttejä ja kukkia. Röppänen on toimittanut tunneleita Suomeen myös puuntaimien kasvatukseen.

 

Avant työskentelee ahtaassa

 

Jarmo Röppänen kehuu Avantia tehokkaaksi koneeksi. ”Kun ajohydrauliikka on omalla pumpulla ja työ omalla hydrauliikalla, kone ei hidastele.”

 

Marjabisnes on kiireistä. Kasvukausi on aloitettu jo ennen maaliskuun puoliväliä. Päivässä istutetaan 2 800 kahden taimen ruukkua. Seitsemän litran ruukku täytetään ja istutetaan ja siirretään kasvihuoneeseen viljelylaatikossa. Laatikoissa istutettuja taimia siirretään huhtikuussa kasvihuoneista tunneleihin.

 

Vaikka käytössä on täyttölinja, silti tarvitaan paljon käsityötä. Koneen on oltava kapea, kun sillä ajetaan 1,9 metrin käytävillä kasvutunneleissa. Kun kasvustot ovat molemmin puolin, pienkuormaajalle jää tilaa enää 1,4 metriä.

 

Kuljetustyötä on runsaasti ja Avantia käytetään paljon tavaran siirtelyyn. Koneeseen kiinnitetään usein kaksi pientä perävaunua peräkkäin.

Avantia käytetään myös vetokoneena

 

Avant on syrjäyttänyt traktoreita vetokoneena. Yrityksellä on useita traktoreita, mutta Avantiin tulee Röppäsen mukaan eniten tunteja.

 

Röppänen kiittelee myös ryhmäpikaliitintä, sillä työkoneiden vaihtelu on yrityksessä päivittäistä rutiinia. Heillä onkin Avant 750 -koneeseensa useita lisälaitteita: trukkipiikkien ja kauhan lisäksi käytössä on nelitoimikauha. Uusin lisälaite on minikaivuri.

 

Puskulevyn käyttö on ollut viime aikoina vähän vähäisempää, mutta kärkikippaavaa kauhaa yrittäjä kehuu. ”Sillä on saatu riittävästi ulottuvuutta, kun haketta kipataan konttiin.”

 

Avant on matala ja sinne on helppo mennä sekä tulla pois. Jarmo Röppänen kävelee haastattelun päätteeksi Avantin ohjaamoon ja kiirehtii hommiin.