Up

Tilaa uusin hinnasto ja tutustu Avantin maailmaan tarkemmin!TILAA hinnasto

AVANT-KÄYTTÄJIEN KOKEMUKSIA

Ei enää viikkoakaan ilman Avantia

Kehitysvammaisia aikuisia tukeva Tevona VZW -maatila Belgian Riemstissa hankki hiljattain uuden Avant 423:n. Tilan koordinaattori Peter Nelissen kertoo, että hoitokeskuksen asukkaat ylistävät konetta maasta taivaisiin.

“Tevona VZW tukee kehitysvammaisten aikuisten asumista, päivittäistoimintaa ja vapaa-aikaa. Hoitokeskuksemme koostuu asumisyksiköstä ja maatilasta, jossa on pieni määrä karjaa, kasvihuoneita ja niittyjä. Tilaltamme tulevat kasvikset ja liha on tarkoitettu sekä omaan keittiöömme että myyntiin. Tilan päivittäisestä toiminnasta huolehtii ryhmä, joka koostuu 13 asukkaasta ja heidän ohjaajistaan,” Peter Nelissen kertoo.

Työkoneen turvallisuus ratkaisi

Asukkaat tekevät maatilalla hyvin monipuolisia töitä. Eläimistä huolehtimisen lisäksi he auttavat esimerkiksi rikkaruohojen kitkemisessä, raivauksessa ja muissa kunnossapitotöissä.

“Ennen lainasimme seudulla asuvien maanviljelijän ja maisemoijan koneistoa raskaampiin hommiin. Toisella heistä oli jo Avant, ja kokemuksemme sen käytöstä olivat hyviä. Pidimme erityisesti Avantin vakaudesta ja ohjattavuudesta. Ne ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia, jotka tulisi olla jokaisessa tällaisella tilalla käytettävässä koneessa”, Peter kertoo.

Hankintaprosessin aikana väki kokeili myös lukuisia muita koneita, mutta Avantin nivelkuormain vakuutti heidät parhaiten.

“Vain tämän koneen avulla voimme varmasti tehdä työtä turvallisimmissa olosuhteissa. Kun kaatumisen mahdollisuus on käytännössä olematon, voi olla tyytyväisillä mielin! Toinen ratkaiseva peruste oli koneen monitoimisuus ja se, että voimme aina vuokrata vähemmän käytettyjä työlaitteita läheisestä Avant-keskuksesta nopeasti.

”Juuret ylös maasta ja roskat pois talleista"

Kun tilalle hankittiin Avant, siihen ostettiin kauhakuormain, nostokauha ja -haarukka. Kauhakuormainta ja nostokauhaa käytetään pääosin kasvispuutarhassa.

“Nostimme sen avulla äskettäin kaikki parsakasvien juuret. Saimme homman tehtyä alle päivässä, kun ilman konetta siihen kului jopa kolme työlästä päivää”, Peter kertoo.

Kauha palvelee tallien siivoamisessa ja haarukka tavaran siirtelyssä maatilan puolelta toiselle. “Kollegat muissa keskuksissa ovat saaneet myös kuulla monikäyttöisestä koneestamme, ja nyt he pyytävät sitä jatkuvasti itselleen avuksi.

”Sanomalehdetkin jaellaan Avantilla"

Avantin saavuttua maatilalle kottikärryjen käyttäminen on loppunut täysin, ja kuormaajaa käytetään mitä monimuotoisimpiin tarkoituksiin, jopa sanomalehtien jakeluun.

“Tevona VZW:n asukkaat jakavat sanomalehtiä tällä seudulla viikoittain. Kun lehdet toimitetaan tänne, siirrämme Avantilla lehtiniput nopeasti ja siististi kuorma-autosta sisälle. Enää ne eivät kastu sateisella säällä. Avant on palvellut meitä myös mahtavasti pysäköintialueemme kunnostamisessa talven jälkeen. Kuivan kauden aikana pystymme tarjoamaan eläimille ja kasveille vettä maatilan 
kaukaisimmilla nurkilla asti. Täytämme kuormalavalla olevan vesitynnyrin, ja siirrämme sen Avantin avulla sinne, missä vettä tarvitaan.”

Peter Nelissen toteaa, että on vaikea kuvitella elämää maatilalla ilman Avantia.

“Vaikka se on ollut meillä vain muutaman kuukauden ajan, emme enää voi kuvitella edes kokonaista viikkoa ilman sitä. Saamme koneen kuljetettua minne tahansa, talleihin tai kasvihuoneisiin. Avant on fantastinen ja monikäyttöinen kone, jota koko työryhmämme rakastaa.”