Up

Tilaa uusin hinnasto ja tutustu Avantin maailmaan tarkemmin!TILAA hinnasto

26.10.2016

Avant_AjoMotorsport_5.jpg

Ajo Motorsportille tuplamaailmanmestaruus

Suomalainen ratamoottoripyörätalli Ajo Motorsport menestyi tällä kaudella yli odotusten voittamalla sekä Moto3-luokan että Moto2-luokan maailmanmestaruudet. Ajo Motorsport on hallinnut suvereenisti kahta ratamoottoripyöräilyn pienintä luokkaa, tällä kaudella saavutettu menestys palkitsi Ajo Motorsportin tiimin vuosien varrella tekemän kovan työn. Nämä kaksi maailmanmestaruutta ovat Ajo Motorsportille viides ja kuudes. 

Syyskuun lopussa Ajo Motorsportin eteläafrikkalainen Brad Binder varmisti Moto3-luokan MM-tittelin sijoittumalla toiseksi Espanjan Aragonin osakilpailussa, vaikka jäljellä oli vielä neljä osakilpailua. Binderin ylivoima on tällä kaudella ollut silmiinpistävää. Tasaiset sijoitukset kolmen parhaan joukkoon (11 kertaa palkintopallilla) varmistivat mestaruuden jo erittäin aikaisessa vaiheessa.

Lokakuun lopussa ranskalainen Johann Zarco puolestaan onnistui kauden toiseksi viimeisessä kisassa varmistamaan Moto2-luokan maailmanmestaruuden voittamalla Malesian osakilpailun. Zarco on Moto2-luokan maailmanmestari jo toistamiseen peräkkäin.

Avant on tehnyt yhteistyötä Ajo Motorsportin kanssa jo vuodesta 2008. Tänä aikana on saavutettu kaikki kuusi maailmanmestaruutta. Avant onnittelee tuoreita maailmanmestareita Brad Binderiä ja Johann Zarcoa sekä koko Ajo Motorsportin tiimiä jälleen kerran loistavasta suorituksesta!

 

 

Tule seuraamaan Avant Trophy -osakilpailuja:

18.-19. toukokuuta Harjun                                                                    Oppimiskeskus

12.–13. kesäkuuta  Ypäjän Hevosopisto

6. heinäkuuta            Iisalmi

19.-21. heinäkuuta Hattula

16.–18. elokuuta    Ypäjän Hevosopisto,                                           finaali