Avant Tecno Oy lähtee täysillä mukaan 3D-tulostukseen

Maailmanluokan 3D-tulostuspalvelut saadaan nyt Suomeen, kun Pirkanmaalle nousee Suomen ensimmäinen täyden palvelun 3D-tulostuksen innovaatiokeskus. Avant Tecno Oy on osakkaana hiljattain perustetussa 3DSTEP Oy:ssä, joka tuottaa koulutus-, suunnittelu- ja toteutuspalveluita 3D-tulostamisen saralla. Yritykseen hankittiin nyt myös Suomen ensimmäinen suuremman kokoluokan 3D-metallitulostin, jolla voi tulostaa muun muassa ruostumatonta terästä, titaania ja alumiinia. Investoinnin avulla 3DSTEP pystyy tarjoamaan osia ja osakokonaisuuksia, joiden valmistaminen Suomessa ei ole aiemmin ollut mahdollista.

“3D-tulostaminen on tekniikka, joka tulee varmasti yleistymään. Siitä tulee ennen pitkää arkipäivää myös tuotannollisessa toiminnassa. Prototyyppien, erikoisosien, mallien, muottien ja piensarjojen tulostaminen onnistuu hyvin jo nyt. Tämä on juuri se osa-alue, johon 3DSTEP tähtää toiminnallaan”, kertoo Avant Tecno Oy:n varatoimitusjohtaja Jani Käkelä.

“Avant lähti mukaan 3D-tulostamiseen, koska haluamme olla mukana oppimassa tästä uudesta lisäävän valmistuksen teknologiasta. Pidämme 3DSTEP Oy:tä parhaana kumppanina tähän. Avant on markkinoiden edistyksellisin pienkuormaaja ja haluamme varmistaa asemamme kehityksen kärjessä myös jatkossa”, toteaa Käkelä.

3DSTEP:in tuorein hankinta on Suomen suurin ja edistynein metallitulostin: SLM 280HL, jolla voi tulostaa muun muassa ruostumatonta terästä, titaania ja alumiinia.

280HL:n luovutustilaisuus SLM Solutionsin tehtaalta Saksan Lyypekistä.